Johan Stigzeliukselle myönnettiin Kultainen elämäntyömerkki

Ekosto oy:n hallituksen puheenjohtaja, tekniikan tohtori Eino Rantala luovutti tunnustuksen Johan Stigzeliukselle Keskuskauppakamarin puolesta Merilux oy:n tiloissa Helsingissä 13. tammikuuta.


Keskuskauppakamarin Kultainen elämäntyön ansiomerkki myönnetään vähintään 30 vuoden ansiokkaasta urasta elinkeinoelämän palveluksessa.

Insinööri Karl Johan Stigzelius ehti hankkia neljäkymmentävuotisella työurallaan kokemusta järjestelmäratkaisujen myynnistä ja kehittämisestä neljältä eri mantereelta Lähi-idästä Australiaan ja Japanista Yhdysvaltoihin esimerkiksi Schneider Electricin, Lexelin, Ahlströmin ja Esmin palveluksessa.

Monet sähköalan ammattilaiset tuntevat Stigzeliuksen – eli Stigun – kuitenkin parhaiten KNX Finland ry:n entisenä toiminnanjohtaja ja nykyisenä kunniapuheenjohtajana, missä tehtävissä hän on valistanut väsymättömästi kansaa nykyaikaisen taloautomaation mahdollisuuksista.

Ansiomerkin myöntöperusteissa Stigzeliusta kiitellään hänen ammattiylpeydestään, luovuudestaan, kielitaitoisuudestaan ja ylipäätään älykkäästä persoonallisuudesta, joka mahdollisti lukuisiin mielenkiintoisiin haasteisiin ja mahdollisuuksiin tarttumisen pitkän ja monipuolisen työuran aikana. Insinöörinä hän on kehittänyt sähkö- ja automaatioteknologiaa ja tekniikan integrointia tilaaja- ja käyttäjäystävälliseen suuntaan kyberturvallisuutta unohtamatta.

– Minä olen ajanut vuosikymmenien ajan modulaaristen ja standardien mukaisten järjestelmien avoimuutta ja tekniikoiden integroitavuutta. Tämä on hieno tunnustus tästä työstä, Stigzelius kiitteli.


KNX 21.1.2021